Munnar

Aiottuamme alunperin lahtea Varkalan hiekoilta jo 2.paiva, paadyimme hillumaan ja katselemaan muutaman ylimaaraisen paivan. Oli mukavaa taas hetkeksi pysahtya ja kotiutua. Katsoa valilla leffa vieressa olevassa ravintolassa ja vain olla.

Tana aikana ei tosiaan tapahtunut kovinkaan paljon, eika varsinkaan mitaan mullistavaa. Uusi vuosi oli vaharakettinen, eika kylla oikeastaan ollenkaan yhta iso juttu kuin mita se on suomessa. Tai ehka paikka ei sitten ollut sellainen.

Suomalaisiin tormattiin useammin kuin tahan asti. Monessa kohtaa joku kavi moikkaamassa kun kuuli samaa kielta. Yhtena iltana paadyttiin sattuman kautta kolmen muun suomalaisen kanssa samaan poytaan ja pidettiin suomalainen ilta. Hauskaa oli, terveisia vaan Turkuun Ennille ja Juulialle!

Omalle kohdalle sattui eras muistiin painuva juttu. Yhtena yona kuulin koiran itkua jostakin lahelta ja kavin lopulta ulkona katsomassa mista oli kysymys. Koiranpentu oli jotenkin paatynyt meidan ovemme eteen, toisen kerroksen terassitasanteelle. Ilmeisesti eksynyt tutkiessaan mantuja. Annoin sille pyyhkeen alustaksi ja silittelin hetken. Siihen nukahti. Vartin kuluttua itku alkoi taas, joten otin sen viereen. Sitten ei enaa itkettanyt. Aamulla Tuukka ja Mikko olivat himppusen ihmeissaan pennusta, molemmilla oli ollut korvatulpat ja taysi uni paalla. Hammastyksekseni harkitsin jo Jouniksi ristimamme pennun adoptointia, mutta aamupalalla ollessamme eras lahitalon pitajista tuli hakemaan sen kotiin. Oikea nimi oli Josh, joten ei se kovin kauas mennyt.

Viimein 5.paivan aamuna tuli olo etta nyt voisi jatkaa matkaa. Ja onneksi jatkettiin, koska voi herran kiepit, minkalainen paikka meita odottikaan. Junamatka kesti talla kertaa vain 3 tuntia, mutta bussireissuun tarvittiinkin jo sitten 5 tuntia. Ihmettelimme sita alkumatkasta koska kuskina oli vahintaankin Intian vastine Kimi Raikkoselle. Vaikka menoon oli jo tottunut, niin nyt meno oli kylla ihan eri rallia. Uskomatonta serpentiinitieta ja mieletonta vauhtia. Oli pakko todeta jo heti alkuun etta nyt meno on vaestorekisterin hallussa ja sen nakee sitten lehdista etta kuinka siina kavi. Taajamanopeudet ja vaistaminenhan on muutenkin vain nossoille ja niille jotka eivat osaa ajaa. Ja niille joilla on vahemman massaa ajokissaan.

Bussimatka meni kuitenkin ajoittaisista cremaster-krampeista huolimatta hyvin ja erityisesti viihdyttavasti. Munnar on huomattavan korkealla joten matkan aikana ilma viilenee selvasti. Joskus on kuulemma jopa pakkasta oisin. Saa oli koko matkan kirkas ja kun illalla kymmenen aikaan viela taitoimme matkaa sivulasittomassa bussissa olivat maisemat rehellisesti sanoen eeppisia. Mielettomat korkeuserot hyvin lyhyilla valimatkoilla. Vuorten silhuetit tahtitaivasta vasten. Yksittaiset omakotitalojen valot kukkuloiden ja vuorten rinteilla. Ja edelleen serpentiinitieta vuorten laitaa pitkin, juuri ja juuri kaksi autoa levea.

Taytena lahtenyt bussi kyyditsi loppumatkasta enaa meita. Ilta toi viilean ja onneksi rinkassa oli viela myos lampimia vaatteita. Ehka kuumaan jo tottuneina palelimme hiukan, mutta mielenkiinto maisemiin vei silti helposti voiton. Piti vaan huomata vetaa paa takaisin sisaan valilla. Ohitustilanteet mentiin hyvin, hyvin pienilla marginaaleilla. Mutta kuten todettu jo aiemmimkin, tasta kuskista naki ketka parjaa. Perilla viimeinen hereilla ollut riksakuski vei meidat kaverinsa hostelliin hieman keskustan ulkopuolelle. Yo oli pitkasta aikaa jotain muuta kuin hiostava. Nyt oli kylla jo kylma. Sikioasento auttaa onneksi aina.

Aamu paljasti mielettomat nakymat. Vuoret, teeplantaasit, siisti ymparisto. Ensimmaista kertaa reissun aikana nahtiin roskaamisen kieltavat kyltit. Kukkulat ja vuoret ovat nopeasti alkavia, jyrkasti nousevia ja jotkut muodostavat houkuttelevan hampaan pilvien korkeuteen. Sinne tekisi mieli paasta. Jos aiemmin pidin Pushkaria reissun parhaana paikkana, joutuu se nyt siirtymaan hopeasijalle. Tama on ihan ehdottomasti sellainen paikka jossa haluaisin olla pidempaan.

Aamupalan jalkeen teimme ihan mielijohteisen nousun lahikukkulalle. Tarkoitus oli vain kavaista siina ja menna sitten myohemmin jollekin korkeammalle. Houkutus vei kuitenkin voiton lahes heti kun vain olimme paasseet tasanteelle. Ylospain ja heti.

Ja oli se kylla sen arvoista. Jossain vaiheessa jyrkkaa nousua oli kylla hieman kuumottavia hetkia, kun sattui katsomaan taakseen. Selvaa taisi olla ainakin se ettei samaa reittia olisi jarkevaa tulla takaisin. Kaikki meni kuitenkin oikein mukavasti ja piikilla oli hieno fiilis. Olihan siina hieman kavuttu. Piikilla oli myos lippu, johon kavijat olivat kirjoittaneet nimiaan ja paivamaaran. Nyt on Suomikin sitten edustettuna. Alas tultiin loivempaa reittia teeplantaasien kautta.

Mikko kavi tutustumassa teepensaisiin

Topilla, hymy herkassa.

Varkala

Taas pitka junamatka takana, mutta talla kertaa reissun ensimmainen, oikea AC. Tuli jopa hieman kylma. Tahan mennessa AC on tarkoittanut vanhaa Bilteman tuuletinta oman kaden sahkoasennuksella. Erityisen arveluttavilla sellaisilla.

Papanasam beach on Varkalan kuuluisin ranta ja samalla pahin travellerirysa. Intiassa ei edelleenkaan uskota oman tai muidenkaan valtakuntien rakennuskaavoituksiin, vaan kaikki pykataan juuri siihen mihin se mahtuu ja juuri sellaisena kuin huvittaa. Jos on tilaa, se kaytetaan. Lopputulos ei juuri silmia hivele. Ranta rajautuu korkeisiin kalliojyrkanteisiin, joiden paalta alkaa yha syvemmalle levittaytyva hostelli, ravintola ja myyntikojugetto. Jyrkanteen vieressa kulkee kavelytie, jonka varrella sisaanheittajat, ukottajat ja satunnaisten tavaroiden myyjat riivaavat kaikkea ja kaikkia, yha uudestaan.

Itse paaranta, eli Papanasam on melko pieni, verrattuna Palolemiin. Hauskin asia on ehdottomasti massiiviset, leikkimiseen taydellisesti soveltuvat aallot. Ranta on hyvin matala, joten aallon matalimmassa kohdassa vetta on noin polveen asti, mutta oikean vaahtopaan osuessa eteen ylakorkeus kay reilusti metrin ylempana. Siita sitten lapi tai paalle. Joukko hengenpelastajia partioi rantaa taysiaikaisesti ja viheltelee pilleilla uimareita tarpeen tullen lahemmaksi rantaa tai siirtymaan sivusuunnassa, jotta lauma pysyy hallussa. Kaikki vaikuttavat olevan aalloista innoissaan, vanhat ja nuoret. Mina myos :)

Vasytystaktiikka tuntuu olevan intialaisen kulttuurin perustavia ominaisuuksia. Seka kaupankaynnissa etta vaikkapa naisia jahdatessa. Useammin kuin muutaman kerran olen nahnyt kuinka intialainen mies kavelee lankkarinaisen viereen ja sanoo hei. Sitten vaan ei enaa irtaannuta. Nainen sanoo ettei hanta kiinnosta ja lahtee pois tai kaantyy. Mies seuraa. Nainen siirtyy. Mies yha vain seuraa. Noin tunnin kuluttua kohde onkin jo sopeutunut ja jopa ihan viihtyy. Maagista. En itse asiassa ole ollenkaan varma siita etta mita tasta pitaisi oppia, mutta nayttaa toimivan.

Alkoholi on taalla hieman enemman kiven alla. Paikka toimii kaytannossa vain kolme kuukautta vuodessa, joten alkoholiluvan hankkiminen tulisi suhteettoman kalliiksi. Se kun tulisi hankkia koko vuodeksi. Ratkaisu on ollut virkavallan hyvantahtoinen lepyttely riihikuivalla ja sen onnistuttua ravintoloiden jehut saavat puhelinsoiton "jostain". Sitten valoja himmennetaan ja olutta saa tilata, pullo vaan on pidettava poydan alla piilossa. Drinkkeja saa myos, niita ei jostain syysta tarvitse pitaa katseilta pois. Aika hauskaa itseasiassa. Salamyhkaisyys tuo elavasti mieleen teinivuodet, kun siideri tai kaksi oli salakuljetettava jonnekin, yleensa ulkoilmaan nautittavaksi. Mutta kuinka ansaitulta ja hienolta se sitten tuntuikaan!

Kohta alkaa uudenvuoden vietto. Muutamat ravintolat mainostavat isompia tapahtumia. En osaa odottaa mitaan talta illalta ja oikeastaan hyva niin. Go with the flow on muutenkin ollut mukavan toimiva taktiikka koko reissun ajan.

Oikein mahtavaa uutta vuotta Suomeen koko porukalta! Mukavaa iltaa ja varovasti niitten rakettien kanssa!

Goan yhteenveto

Ollaan saatu vajaa viikko kulumaan taalla Goalla, ja kuten suunnitelmissa oli emme ole tehneet juuri mitaan. Ja se on hyva. Majoitus oli meilla rannan toisessa paassa joten vapaata tonttia loytyi jokaiselle riittamiin. Joulu taisi olla yhta vahaluminen kuin Suomessa mutta uskaltaisin vaittaa saata muuten paremmaksi. Pienet joulukekkeritkin tanne oli jarjestetty ja kavimme ne tsekkaamassa, britithan ne siella suurimmassa roolissa oli ja intialaismiehet soluttautumassa innokkaasti joukkoon mukaan, perusmeininkia siis.

Yhtena paivana lahettiin haikkaamaan rantaa pohjoiseen ja kateltiin mita loytyy. No ihan hyvat maisemat ainakin. Apinoita hyppeli puissa ja pari suomalaista amatoorikiipeilijaa yrittivat laskeutua kalliota alas (kuva alempana)

Seuraavaksi matka jatkuu rapeat 1000 km etelaan Keralan osavaltioon pieneen rantamestaan nimelta Varkala, jossa olis tarkoitus viettaa uutta vuotta. Matkan kesto yhteensa miellyttavat 20 tuntia, mutta onneksi on yojuna. Ja junissa tapaa usein random intialaisia jannuja jotka yleensa on todella mukavia.

Toisin kuin nama Goan rannat Varkalan pitaisi meidan tietojen mukaan olla viela saastynyt suurimmilta turistimassoilta, mutta nahtavaksi jaa- nythan on paras sesonki kaynnissa. Seuraavaksi kuitenkin viela muutamaksi tunniksi  Chowpattylle (beachille) levyttamaan ennen junan lahtoa. Namaste!

Goa

21.12.2011

Margaossa(etelaista Goaa) olimme hieman ennen puolta paivaa. Talla kertaa junamatka sujui rauhallisesti nukkuessa oikeastaan kaikilla. Makuupussi ja pehmeampi alusta lienee vaikuttanut asiaan. Hyvilla mielin oli hyva jatkaa. Yon yli hautunut paatos sinetoityi aamulla, paatimme suunnata etelaan Palolemin rannalle ja jattaa pohjoisen bilemestat muille. Kaunis luonto ja rauhallisuus painoivat vaa'assa enemman. Olimmehan tulleet Goalle rentoutumaan.

Asemalla hoidettiin taskut tayteen etuseteleita ATM:sta ja suunnattiin kohti Margaon keskustaa ja toivottavasti bussiasemaa. Matkalla kavimme syomassa, en ole ikina maistanut vastaavaa risottoa(nallekarkin paloja, banaania, rusinoita, sekalainen kasa
kuivattuja hedelmia ja jaatavat maarat kaardemummaa. Riisiakin tietysti oli) Kannattaa kylla harkita jos tarjoilija mainitsee tilausta tehdessasi aterian olevan makeahkoa, jos siis kyse on muusta kuin jalkiruoasta. En valttamatta ottaisi kylla uudelleen.

Kylla oli kuuma! Kavelya keskustaan tuli muutama kilometri mutta enempaa ei olisi kylla tarvinnutkaan. Kolmas paiva ilman suihkua, 12 h junamatka takana ja varusteet hiostivat ja painoivat takana ja edessa. Mieli suuntasi jo meren aarelle uimaan. Bussi Palolemiin loytyi. Hikista, ahdasta, pelkkia seisomapaikkoja ja Kimi Raikkonen kuskin paikalla. Joko paastaan uimaan. Bussissa toimi sisaanheittaja/rahastaja, jonka tehokkaan toiminnan takia paasimme nopeasti kaupungista ulos ja noin tunnin ajomatkan jalkeen Palolemiin.

Rannan sisaankayntia vartioi lauma tuttuja riivaajia ja reunoilla nakyi geneerisia turistikojuja. Lisaksi oli liuta muita, jotka halusivat ohjata vasyneet tu

ristit juuri heidan hotelliinsa nauttimaan lomastaan. Olimme paattaneet hankkia huoneemme aivan rannan tuntumasta

, joten suuntasimme kohti hietikkoa. Majoitus rannan tuntumassa on kalliimpi vaihtoehto

mutta koimme sen maksamisen arvoiseksi(ja sita se ehdottomasti olikin)

Ensikosketus rantaan, mereen ja tunnelmaan oli muun muassa taydellinen. Tasta on hyva vetaytya joul

ulomalle. Seuraavan viikon suu

nnitelmana on A: tehda ei mitaan, ja hatasuunnitelmana: olla tekematta mitaan. Na

kee ketka parjaa. Hyvat joulun odotukset ja viettakaa rauhallinen joulua!

Mumbai

19.12.2011

Olin niin vasynyt, etta uni tuli vakisin Mumbayn junassa. Lampotila muuttui matkan varrella lampimaksi ja myohemmin kuumaksi. Toivoimme, etta paasisimme eroon kylmista oista ainakin hetkeksi. Asemalle saavuimme 16:30. Tietysti hirvea nalka, mutta talla kertaa olin varautunut, suklaapatukka loytyi taskusta. Naimme viela saman saksalaisen, joka lahti kanssamme Udaipurista, han lahti eri suuntaan, joten sanoimme hyvastit ja toivotimme hyvaa matkaa. Suuntasimme paajuna-asemalta Chhatrapati Shivaji Terminuksen suuntaan(juna-asema, UNESCOn suojelukohde) ja sielta Colaban kaupunginosaan.

Mumbai oli hyvin erilainen nakemistamme kaupungeista, lansimainen kulttuuri nakyi voimakkaasti(johon pojat myos sortuivat), niin uudet tuulet kuin brittilaisten valloittajien kadenjalki. Keskusta oli hyvinkin siisti Intian mittapuulla. Hyvin vahan tultiin riivaamaan. Puolet liikennoivista ajoneuvoista oli takseja, joten kulkupeleja riitti.Muistaakseni noin 15 milj. asukasta. Todellisuus on toinen keskustan ulkopuolella, slummialue on massiivinen.

Hostel Sea Shore tarjosi Colabassa mukavat tilat yhdeksi yoksi suht edullisesti. Reissun jaljilta olimme lievasti sanottuna likaisia, joten suihkuun ja sitten syomaan. Ruoan jalkeen Antti meni viela parantelemaan oloaan(vatsavaiva jatkui viela, joskin lievempana), lahdimme Tuukan kanssa oluelle. Mielenkiintoisena yksityiskohtana baarin takapihalla oli viinakauppa ja asiakaskunta surffasi edestakaisin kaupan ja kapakan valia.

Takaisintulomatkalla verestimme kouluaikojen jumppatunteja kokeilemalla liaanien kestavyytta, niita oli runsaasti paikallisissa puissa. Hotellin turvamies yritti kaupitella meille Goan matkakirjoja. Samalla tormasimme yhteen suomalaiseen.

20.12.2011

Hyvin nukutun yon jalkeen aamiaiselle ja huoneen luovutus puolilta paivin. Varusteet jaivat hotellille(juna lahtisi vasta 23:00) Chhatrapati Shivaji Terminukselta. Hostellin lahialueelta paljastui erittain tunnelmallinen asuinalue ja markkinapaikka, jossa palloilimme paattomasti. Matkallamme tormasimme paljon koululaisiin, jotka olivat hyvin kiinnostuneita meista. Etenkin minun ja antin hiuksettomuus heratti reaktioita.

Otimme taksin paikalliselle hiekkarannalle, mutta uimisesta ei kannattanut haaveilla, vesi oli kuulemma myrkyllista. Loysimme kuitenkin jotain helpotusta kuumuuteen, laheisessa kioskissa myytiin Kulfia(jonkin sortin jaatelo), joka virkisti mielta. Tasta oli hyva jatkaa makoilua rantahiekassa.

Rantabulevardin varrella seurasimme krikettiharjoituksia, kaksia haa-seremonioita seka auringonlaskua.

Varusteiden haku hotellilta auringon laskettua, hetken nettihengailu ja suunta kohti juna-asemaa. Evasten hankinta asemalla ja oikean raiteen etsinta. Junaan astuminen on aina hirveaa saatamista mutta lopulta saimme rinkat kiinni penkkien alle ja valmistauduimme nukkumaan. Samassa vaunussa eras tanskalaisnainen oli kaynyt aiemmin Goalla ja hanelta saimme hieman vinkkeja siita mihin kannattaa menna. Paatimme siirtaa kuitenkin paatoksenteon aamuun, silla kiire ei tassa vaiheessa ollut ongelma.

Ahmedabad - Mumbay

19.12.2011

Juna saapui Ahmedabadiin klo 4.00. En ollut nukkunut, eivat olleet muutkaan. Kannattaa varata makuupussi yoajaksi vaikka illalla tuntuu lampimalta, ikkunoista vetaa(kaikkia ei suljeta), ja ovet ovat enemman tai vahemman satunnaisesti auki, joten vetoa siis riittaa. Alusta oli myos hieman spartalaismallinen ja paikat olivat kipeat matkan jalkeen. Kaiken kruunasi joka hiton asemalla vaijyva chai-myyja, joka junan pysahdyttya mainosti tuotettaan kovaan aaneen ikkunoiden alla.

Koska akuutti hypoglykemia oli paalla ja Tuukka vaarallisen hermostunut(ei kuulemma allekirjoita tata lausuntoa), suuntasimme asemarakennuksen ravintola/ruokakojuun korjaamaan tilannetta. Korjaussarjaksi

v

alitsin pullon pepsia, 2 x snickerspatukka ja pari vegepitsapalaa. Sitten vain o

doteltiin Mumbayn junaa, joka lahti 7:00

.

Udaipur - Ahmedabad

18.12.2011

Viimeinen paiva Udaipurissa, pakkaaminen alkoi jo ennen aamupalaa. Antin kanssa kevensimme rinkkoja lahjoittamalla vanhoja vaatteitamme hyvantekevaisyyteen. Rinkat keveni ja lisaa tilaa tuli mukavasti esim tuliaisia varten. Olimme tavanneet hotellissa saksalaisen miehen, jonka kanssa sovimme aamiaisella, etta mennaan yhta matkaa juna-asemalle. Mies oli elakkeella oleva valtion virkamies, joka oli aloittanut 1,5 vuotta kestavan reissunsa(Intia, Laos, Thaimaa, Australia, Uusi Seelanti ja pari muuta). Aamiaisen jalkeen kavimme juna-asemalla selvittelemassa lipputilannetta silla Intian systeemi on melkoisen erilainen kuin VR:n. Ilmeisesti varauksellamme olimme oikeutettuja paikkoihin, mutta ne eivat olleet tiedossa vaikka lahtoon oli enaa 10 h aikaa. Ei auttanut kuin toivoa, etta homma toimii(kylla se toimi).

Loppupaivana emme tehneet juurikaan mitaan. Makoilimme ravintolan rooftop-terracella noin 4-5 tuntia. Pankkiasioita taytyi hoidella valissa. Yllatyksena tuli etta Visa Electron toimii hyvin nostoautomaateissa, Mastercardilla ei saa nostettua rahaa kuin luotolla.

Juna lahti 19.00, olimme junan toiseksi parhaassa luokassa mutta ei sita kylla olisi helposti uskonut. Oli meilla kuitenkin makuusija, joten ei valituksia. Ja toisaalta tunnelma oli vaunussa myos kokemisen arvoi

nen. Kurkistimme myos Second class(=halvin= lahes ilmainen) -luokkaan sisaan, jossa vakea riitti, ei haaveitakaan nukkumisesta. Juna kulki siis yota vasten Ahmedabadiin, jossa meilla olisi vaihto Mumbayn junaan. Jostain syysta en ottanut makuupussia esiin ennen nukkumaan menoa...