Aiottuamme alunperin lahtea Varkalan hiekoilta jo 2.paiva, paadyimme hillumaan ja katselemaan muutaman ylimaaraisen paivan. Oli mukavaa taas hetkeksi pysahtya ja kotiutua. Katsoa valilla leffa vieressa olevassa ravintolassa ja vain olla.Tana aikana ei tosiaan tapahtunut kovinkaan paljon, eika varsinkaan mitaan mullistavaa. Uusi vuosi oli vaharakettinen, eika kylla oikeastaan ollenkaan yhta iso juttu kuin mita se on suomessa. Tai ehka paikka ei sitten ollut sellainen.
Suomalaisiin tormattiin useammin kuin tahan asti. Monessa kohtaa joku kavi moikkaamassa kun kuuli samaa kielta. Yhtena iltana paadyttiin sattuman kautta kolmen muun suomalaisen kanssa samaan poytaan ja pidettiin suomalainen ilta. Hauskaa oli, terveisia vaan Turkuun Ennille ja Juulialle!
Omalle kohdalle sattui eras muistiin painuva juttu. Yhtena yona kuulin koiran itkua jostakin lahelta ja kavin lopulta ulkona katsomassa mista oli kysymys. Koiranpentu oli jotenkin paatynyt meidan ovemme eteen, toisen kerroksen terassitasanteelle. Ilmeisesti eksynyt tutkiessaan mantuja. Annoin sille pyyhkeen alustaksi ja silittelin hetken. Siihen nukahti. Vartin kuluttua itku alkoi taas, joten otin sen viereen. Sitten ei enaa itkettanyt. Aamulla Tuukka ja Mikko olivat himppusen ihmeissaan pennusta, molemmilla oli ollut korvatulpat ja taysi uni paalla. Hammastyksekseni harkitsin jo Jouniksi ristimamme pennun adoptointia, mutta aamupalalla ollessamme eras lahitalon pitajista tuli hakemaan sen kotiin. Oikea nimi oli Josh, joten ei se kovin kauas mennyt.
Viimein 5.paivan aamuna tuli olo etta nyt voisi jatkaa matkaa. Ja onneksi jatkettiin, koska voi herran kiepit, minkalainen paikka meita odottikaan. Junamatka kesti talla kertaa vain 3 tuntia, mutta bussireissuun tarvittiinkin jo sitten 5 tuntia. Ihmettelimme sita alkumatkasta koska kuskina oli vahintaankin Intian vastine Kimi Raikkoselle. Vaikka menoon oli jo tottunut, niin nyt meno oli kylla ihan eri rallia. Uskomatonta serpentiinitieta ja mieletonta vauhtia. Oli pakko todeta jo heti alkuun etta nyt meno on vaestorekisterin hallussa ja sen nakee sitten lehdista etta kuinka siina kavi. Taajamanopeudet ja vaistaminenhan on muutenkin vain nossoille ja niille jotka eivat osaa ajaa. Ja niille joilla on vahemman massaa ajokissaan.
Bussimatka meni kuitenkin ajoi
ttaisista cremaster-krampeista huolimatta hyvin ja erityisesti viihdyttavasti. Munnar on huomattavan korkealla joten matkan aikana ilma viilenee selvasti. Joskus on kuulemma jopa pakkasta oisin. Saa oli koko matkan kirkas ja kun illalla kymmenen aikaan viela taitoimme matkaa sivulasittomassa bussissa olivat maisemat rehellisesti sanoen eeppisia. Mielettomat korkeuserot hyvin lyhyilla valimatkoilla. Vuorten silhuetit tahtitaivasta vasten. Yksittaiset omakotitalojen valot kukkuloiden ja vuorten rinteilla. Ja edelleen serpentiinitieta vuorten laitaa pitkin, juuri ja juuri kaksi autoa levea.Taytena lahtenyt bussi kyyditsi loppumatkasta enaa meita. Ilta toi viilean ja onneksi rinkassa oli viela myos lampimia vaatteita. Ehka kuumaan jo tottuneina palelimme hiukan, mutta mielenkiinto maisemiin vei silti helposti voiton. Piti vaan huomata vetaa paa takaisin sisaan valilla. Ohitustilanteet mentiin hyvin, hyvin pienilla marginaaleilla. Mutta kuten todettu jo aiemmimkin, tasta kuskista naki ketka parjaa. Perilla viimeinen hereilla ollut riksakuski vei meidat kaverinsa hostelliin hieman keskustan ulkopuolelle. Yo oli pitkasta aikaa jotain muuta kuin hiostava. Nyt oli kylla jo kylma. Sikioasento auttaa onneksi aina.
Aamu paljasti mielettomat nakymat. Vuoret, teeplantaasit, siisti ymparisto. Ensimmaista kertaa reissun aikana nahtiin roskaamisen kieltavat kyltit. Kukkulat ja vuoret ovat nopeasti alkavia, jyrkasti nousevia ja jotkut muodostavat houkuttelevan hampaan pilvien korkeuteen. Sinne tekisi mieli paasta. Jos aiemmin pidin Pushkaria reissun parhaana paikkana, joutuu se nyt siirtymaan hopeasijalle. Tama on ihan ehdottomasti sellainen paikka jossa haluaisin olla pidempaan.
Aamupalan jalkeen teimme ihan mielijohteisen nousun lahikukkulalle. Tarkoitus oli vain kavaista siina ja menna sitten myohemmin jollekin korkeammalle. Houkutus vei kuitenkin voiton lahes heti kun vain olimme paasseet tasanteelle. Ylospain ja heti.
Ja oli se kylla sen arvoista. Jossain vaiheessa jyrkkaa nousua oli kylla hieman kuumottavia hetkia, kun sattui katsomaan taakseen. Selvaa taisi olla ainakin se ettei samaa reittia olisi jarkevaa tulla takaisin. Kaikki meni kuitenkin oikein mukavasti ja piikilla oli hieno fiilis. Olihan siina hieman kavuttu. Piikilla oli myos lippu, johon kavijat olivat kirjoittaneet nimiaan ja paivamaaran. Nyt on Suomikin sitten edustettuna. Alas tultiin loivempaa reittia teeplantaasien kautta.
Mikko kavi tutustumassa teepensaisiin
Topilla, hymy herkassa.
